Lauantaiaamu alkoi pentujen ja Zonyan pakkaamisella autoon, tällä kertaa kuitenkin määränpäänä eläinlääkäri. Alkuun kuului pientä levottomuutta, mutta pian koko poppoo nukahti eikä päästänyt inahdustakaan koko loppumatkan aikana, ei edes takaisin tullessa. Vakieläinlääkärimme pitää vastaanottoa omalla tilallaan tallin päädyssä ja käynti sinne on tallin läpi. Pennut pääsivät siis tutustumaan taas yhteen uuteen ympäristöön ja hajuihin ja mikäs sen mukavampi tuoksu kuin hevosen :). Autosta otettaessa tekivät oikein nätisti pissat tallin pihalle, kuin isot koirat konsanaan (no, oikeasti en antaisi isojen koirien kyllä pissailla kenenkään pihoille, en edes tallin). Autohäkki olikin kiitettävän siisti, noinkin pitkällä matkalla on nimittäin mahdollista että pennut sotkevat paikat perusteellisesti...
Eläinlääkäri totesi pennut erinomaisen kuntoisiksi ja hyvin tasaisiksi. Poikien kiveksistä ei voi vielä antaa varmuutta, se jää siis jännitettäväksi. Toisen pojan joulun aikana tapaturmaisesti irronneen kulmurin reiän ikenessä ell totesi siistiksi ja kirjoitti varmuuden vuoksi todistuksen, kuitenkin todeten että Nou Hätä, ei vaikuta pysyvään hampaaseen mitenkään. Sirut luettiin ja olivat kaikilla tallessa ja toimivia, huh! Pennuilla tuntui olevan vain hauskaa tällä "retkellä"; uusia paikkoja, ihmisiä ja eläimiä, jess!
Illalla pentuja kävi vielä viihdyttämässä pari vierailijaa, kiitokset heille pentujen väsyttämisestä! Itse pääsin vähällä kun pentuset jaksoivat taas melko pitkään pysytellä rauhallisina leikityksen ja tarkan tutkiskelun jälkeen.
Tänään ulkomittari näytti peräti -18-19 C, hrrr. Lunta oli tullut hiukan lisää ja maisema oli nyt kauniin talvinen. Auringon noustessa hiukan korkeammalle emme voineet enää vastustaa ulkoilua ja niinpä suuri osa päivästä menikin ulkona. Ensin Simpalle peltolenkki ja leikitystä YKSIN pellolla. Äijä oli ihmeissään ja innoissaan kun pääsi Ihan Itsekseen ilman muita koiria, oli kai varma että mennään tekemään viestitreeni. No ei, tarkoitus oli ottaa kuvia kun sää oli niin kaunis.
 |
Simppa viihdyttää itseään heittelemällä koppia.
|
 |
Kisko, kisko!
|
 |
| Ha-haa, Mä Voitin! |
 |
| Tyytyväinen Simon poseeraa patukkansa kanssa. |
Simpan ulkoilun jälkeen otimme ulos pennut ja Zonyan. Pakkasta toki oli vieläkin reilusti, mutta kävimme vain ihan lähipellolla ja pysyimme liikkeellä etteivät pennut pääse kylmettymään aloillaan. Kuvia ei tullut juuri napsittua tällä kertaa kuin ihan pari kpl, juurikin siitä syystä ettei viitsinyt turhaan pysähdellä.
Jokikin alkaa jäätymään, joten jos hyvin käy ja pakkaset jatkuvat saadaan pian käyttöön jokatalvinen hieno ulkoilureittimme. Kilometritolkulla rauhallista kulkuväylää, jossa vastaantulijoita ei juuri ole kuin jokunen harva kelkkailija ja yksi hiihtäjä / talvi (rusakoita sen sijaan riittää...).
Seuraavana vuorossa lenkille oli muu lauma ja niinpä lähdimme Lauran kanssa lompsimaan metsään Sissin, Susien, Ruutin ja Ginnien kanssa. Tuli siis ulkoiltua tehokkaasti muutama tunti putkeen ja saatiin koko lauma kerralla tyytyväisiksi. Tai no, koska pentujen ulkoilu oli niin vähäistä, otimme myös megaleikkituokion ja kaivoimme esiin uusia leluja, mistä tietysti veijaripennut ilahtuivat kovasti.
 |
| Kun kerran revitte aina hihansuita niin purkaa nyt sitten sitä hihaa. |
 |
| Älä vie sitä pois, jos mä oikein kovasti avaan suutani niin kyllä saan kunnon otteen ihan varmasti! |
 |
| Kurrenhäntälelusta tuli kaikkien suosikki. |
 |
| Tytöille meinasi tulla tästä jo hiukan riitaa. |
 |
| Vanha mokkanahkainen penturiepukin kelpasi hyvin. |
 |
| Kettulelu on nähnyt parempiakin päiviä, vaan eipä pennut pienistä rei´stä välitä |
 |
| Tämä on meidän iskän patukka, saako siihen varmana koskea? |
 |
| Ihan sama, me viedään se silti! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti