Long time no see... eli aikaa on vierähtänyt siitä kun blogia viimeksi täyttelin. Hienot suunnitelmat päiväkirjan pidosta siis kariutuivat? Noh, yritetään jatkaa vaikka jokunen kuukausi onkin ollut väliä.
Mutta asiaan, eli tämänvuotiseen opintomatkaan joka tällä kertaa suuntautui Englantiin. Matkaseurana oli jälleen tietenkin kolleega Mäkelän Marjaana. Marjaanalla oli TAAS mukanaan KIRJA, jota hän ei tietenkään saanut luettua kuin sivun tai parin verran. Jotenkin sitä juttua aina riittää - niin mistäkö, no esimerkiksi koirista...
Matka alkoi vallan mukavalla lennolla Helsinki-Vantaalta Amsterdamiin. Laskeuduimme pilvien läpi ja hups - olimmekin yht´äkkiä lentokentällä. "Pilvet" olikin kunnon hernerokkasumu. Me luulimme olevamme vielä yläilmoissa ja odotimme kohta näkevämme Hollannin alavat maisemat, mutta maisemia emme ehtineet ihailla. Sumun ansiosta Shipholen kenttä oli jumissa ja jatkolentomme Birminghamiin neljä tuntia myöhässä. Jäipähän aikaa tutustua pikku hollannikkaisiin, tulppaaneihin ja tuulimyllyihin, mitä Amsterdamin kentän tax free shopeissa olikin runsaasti tarjolla. Kotona odottavat holskut saivat pienet puukengät (avaimenperät) kiinnitettäviksi kaulapantoihin. Toinen killutin on jo tätä kirjoitettaessa tietenkin kadonnut.
Aikaa jäi myös sen pohtimiseen kuinkahan nyt pääsemme Birminghamista Mickletoniin, jossa majapaikkamme sijaitsi. Junat kun oli etukäteen jo katsottu eikä tietenkään ollut hajuakaan seuraavista vuoroista... Piti myös ilmoittaa B&B:n emännälle, ettei turhaan tule Honeybournen asemalle vastaan, koska emme tule juuri sillä junalla.
Sumu kuitenkin hälveni ja matka jatkui. Birminghamissa hyppäsimme kentällä junaan ja suuntasimme keskusasemalle. Siellä infopisteessä meitä palveli Murmeliksi ristimämme sympaattinen vanhempi mies joka ystävällisesti mutta hitaasti etsi tarvitsemamme tiedot. Hän kirjoitti yksisormijärjestelmällä aivan antiikkisella tietokoneella ja tulosti meille kaikki paperille (hitaasti, mutta varmasti). Hiukan sekaanuusta aiheutti se, että Murmeli ilmoitti meidän täytyvän ehtiä Worchestershireen menevään junaan. Sikäläisellä murteella kyseinen paikkakunta lausutaan suurinpiirtein "Wuuster". Ehdimme pohtia asiaa vasta junassa, että olimmeko todella kuulleet ja käsittäneet oikein.
Parin junanvaihdon ja hikisen kassien raahaamisen jälkeen saavuimme pikkuruiselleHoneybournen asemapysäkille. Siellä meitä jo odottikin B&B:n emäntä Gene joka ystävällisesti oli lupautunut kuskaamaan meitä asemalle ja takaisin.
Genen ja Barryn B&B Brymbo (www.brymbo.com) on muuten aivan ihana paikka jota voin lämpimästi suositella mikäli joskus on tarkoitus lomailla Gloucestershiressä. Talo on kodikas, huoneet supersiistejä (siivooja kävi päivittäin) ja viihtyisiä, omistajapariskunta on erittäin ystävällinen ja avulias. Lisäksi Barry tietää kaiken alueen historiasta ja tuntee kaikki parhaimmat reitit. Hintaan kuuluva aamupala oli runsas ja mikäli ei halunnut perinteistä englantilaista aamupalaa, oli tarjolla muutakin. Minä kyllä pistelin hyvällä ruokahalulla pekonia, kananmunaa ja papuja heti aamusta... Oma lukunsa oli tee, jota tarjoiltiin iltaisin ja jonka sai nauttia takkahuoneessa ruusukupeista. Toki huoneissakin oli teen- ja kahvinkeittomahdollisuus. Kaiken kruunasi Brymbossa muuten perheen kolme flattia (+ pojan flatinpentu), jotka kylläkään eivät saaneet oleskella vieraiden puolella. 
Brymboon oli majoittunut myös muita seminaariin osallistujia, mm. kolme irlantilaista, kolme brittiä sekä kaksi (kolme, yksi oli vasta pieni vauva) ruotsalaista. Yhteinen aamupala olikin mukava tapa tutustua muihin osallistujiin, koska itse paikan päällä tahti oli niin kiivas ettei jutustelulle aina jäänyt aikaa tauoillakaan. Etenkin englantilaiseen Kathleeniin sekä ruotsalaisiin Cillaan ja Lindaan (sekä pieneen Leo-vauvaan) tuli tutustuttua paremmin, koska heidän kanssaan kävimme syömässä paikallisissa pubeissa.
Seminaari - perjantai
Perjantai-aamuna herätimme ihmetystä kertomalla aikovamme kävellä seminaaripaikalle. Kyseessä oli siis viidentoista-kahdenkymmenen minuutin matka, josta suurin osa meni aivan ihanaa reittiä nummimaiseman läpi. Me taas ihmettelimme miten joku ei halua kävellä sitä reittiä :). Maisema oli kuin suoraan Herriotin kirjasta; suuria tammia ja laiduntavia lampaita.
Itse seminaari järjestettiin Kay Laurencen (www.learningaboutdogs.com) viihtyisässä koulutushallissa ("The Barn"). Aamu alkoi Kayn "Clicker Teaching" -luennolla, jolla melko lailla kiteytyi se, mihin (muun muassa) olimme oppia hakemassa: kuinka tehokkaammin opettaa ihmisiä opettamaan omia koiriaan sekä kuinka saada koirien omistajat ymmärtämään positiivisen vahvistamisen teho koirien koulutuksessa.
Samalla linjalla jatkoi Gale Pryor (Karen Pryorin tytär) positiivisen vahvistamisen merkityksestä ihmissuhteissa. Luennolta jäi erityisesti mieleen Galen kertomat tapahtumat lapsuudestaan, kuinka Karen oli "naksutinkouluttanut" häntä ja kuinka hän jatkaa samaa menetelmää omien lastensa kanssa. Kysymys ei siis ollut konkreettisesti naksuttimen käytöstä lastenkasvatuksessa, vaan positiivisen vahvistamisen käytöstä sekä ei-toivotun käytöksen huomiotta jättämisestä. Monia ajatuksia herättelevää varmasti useammallekin vanhemmalle, vaikka osa käytännössä vaikeasti toteutettavaa...
Kolmas luennoija Peter Sedgwick oli taas niitä helmiä, joiden vuoksi kannattaa matkustaa. Aiheena oli "Learning Barriers", eli tutustuimme ihmisten erilaisiin tapoihin oppia ja omaksua uusia asioita sekä niihin asioihin, jotka estävät opin menemisen perille. Erittäin mielenkiintoista, tätä olisi kuunnellut pidempäänkin. Normaalielämässä Peter kouluttaa lakimiehiä, mutta samat oppimisen teoriat tuntuvat pätevän meihin tavallisiin pulliaisiinkin.
Jos Peter oli helmi, niin seuraavana oli vuorossa todelliset timantit: amerikkalaiset Teresa McKeon ja Beth Wheeler, kilpavoimistelun valmentaja ja tanssinopettaja. Teresa ja Beth ovat kehitelleet TAGTeach -menetelmän (http://www.tagteach.com/), käytännössä he siis naksutinkouluttavat valmennettaviaan. Naksuttimen ääni, "Tag", merkkaa juuri oikean ajankohdan kun oppilas tekee oikein. Palkkana ei tule makupalaa :) vaan oppilaalla on eräänlainen helminauha (tagulator), jonka avulla hän voi laskea oikein menneet toistot. Saimme nähdä videopätkiä harjoituksista ja vaikka kuinka on naksutinkouluttanut koiria, oli aivan uskomatonta nähdä kuinka helposti ja nopeasti valmennettavat oppivat vaikeita ja pikkutarkkoja liikkeitä kun oikea suoritus merkattiin naksuttimella. TAGTeaching on ilman muuta tulevaisuuden juttu, siinä on potentiaalia monelle saralle, mutta ilman muuta ajatus alkoi lentämään kuinka tätä tekniikkaa voisikaan käyttää kouluttaessa koiranomistajia toimimaan oikein heidän kouluttaessa omia koiriaan... (itse asiassa sunnuntain workshopissa kokeilimme myös tätä, mutta siitä enemmän myöhemmin).
Perjantain viimeinen luento / demo oli Kay Laurencen "Progressive Social Development". Kay demonstroi kuinka harjoitella keskittymistä sekä samalla siedättää koiraa häiriöihin (esim. toinen koira) erilaisten fyysisten harjoitteiden avulla. Paljon tuttua asiaa, vaikutteita oli selvästi mm. TTouchista sekä tietysti positiivisen vahvistamisen perusperiaatteista. Kay käyttää usein naksutinta "Free Sheipaten", eli hän pääasiassa poimii käytöksen kun se sattuu kohdalle, eikä varsinaisesti muokkaa käytöstä askel askeleelta. Tämän koiran kohdalla ja tässä harjoituksessa se toimi vallan mainiosti. Ideana oli totuttaa nuori bokseriuros häiriöön (toinen koira, jota alussa symboloi "Scary Pony" eli pehmolelu) samalla kun se työskenteli kavalettiradalla.
Perjantain ohjelman loputtua suuntasimme takaisin majapaikkaan yhdessä Kathleenin ja border collie Jaken kanssa. Jake oli melkoisen urbanisoitunut (asuu Lontoossa), eikä vähääkään välittänyt ympärillä laiduntavista lampaista. Kathleenin hauskassa seurassa söimme taas Kings Armsissa ja saimme oppia englantilaisen ruoan saloista (mm. sen, että kunnon pudding-annoksessa on aina loads of custard). Pubiruoka on muuten erinomaista, aivan turhaan englantilaista sapustaa moititaan. Annokset ovat näyttäviä, ei pelkästään koonsa puolesta vaan esillepanoonkin on satsattu.
Seminaari - lauantai
Reilun aamupalan ja maalaisilmassa reippailun jälkeen olimme enemmän kuin valmiita ensimmäiselle luennolle, jonka veti belgialainen Geert de Bolster. Geert oli tehnyt meihin vaikutuksen jo edellisen vuoden Belgian matkalla ja samaan rauhallisen varmaan tyyliin hän esitteli meille aiheensa koirien aggressiosta ja sen hallinnasta. Myös Geertillä oli runsas videomateriaali, joka ilman muuta tuo mukavan lisän vaikka itse luentokin oli erinomainen. Kuitenkin on opettavaista ja mielenkiintoista seurata, kuinka joku toinen harjoittelee asiakkaidensa kanssa niitä samoja asioita, joita me täällä Suomessakin viikosta toiseen treenailemme. Videoilla keskityttiin melko lailla koirien väliseen aggressiiviseen käytökseen ja sehän on yksi suurimmista ongelmista täällä meilläkin. Olikin mukavaa todeta, että samat konstit siellä on käytössä ja toimii, eli ei sentään ihan hakoteillä olla - huh. Geertillä on erittäin selkeä ja looginen tapa lähestyä asioita, hän myös puuttuu ongelmiin joka tasolla, ei siis ainoastaan poiskouluta ei-toivottua käytöstä vaan pyrkii parantamaan koiran ja omistajaan välistä suhdetta. Sitä paljon puhuttua laumanjohtajuutta siis. Olipa ihanan huojentavaa kuulla, että positiivisen vahvistamisen nimeen vannova kouluttaja uskaltaa puhua johtajuudesta kun kuulijoina on enimmäkseen naksutinkouluttajia. Nykyään kun johtajuudesta vaikuttaa tulleen halveksittava pilkkasana. Asenne, joka ei ainakaan edistä koirien hyvinvointia mielestäni.
Geertin jälkeen oli vuorossa taas Gale Pryor, joka jatkoi edellisen päivän aiheesta, eli kuinka positiivisella vahvistamisella voi vaikuttaa ympäristöönsä. Gale viittasi tutkimuksiin, joita oli tehty mm. Vietnamissa kun kyliä oli autettu jälleenrakentamisessa sodan jäljiltä. Äitejä, joiden lapset olivat selvinneet muita paremmin puutteesta huolimatta oli haastateltu ja heidän selviämistekniikoitaan oli opetettu muille kylän äideille.
Lounaan jälkeen saimme kuulla ja nähdä koirien fyysisen kunnon huollosta. Kay luennoi ja demonstroi jo Belgiasta tutuksi tulleiden gordoninsettereidensä kanssa erilaisia liikkeitä ja venytyksiä. Koirien (etenkin harrastuskoirien) "toispuoleisuus" on tuttu asia, mutta siitä ei voi koskaan muistuttaa liikaa! Nyt saimme monia päteviä vinkkejä sekä lihasjännityksien ennaltaehkäisyyn että hoitoon, varmasti käyttökelpoisia sekä ongelmakoiratyössä että eri kursseilla. Ilman muuta tuli mieleen erilaiset käyttömahdollisuudet esimerkiksi näyttelykoirien kehonhallinnassa ja jopa liikkeiden parantamisessa, joten varokaa vaan näyttelyvalmennuskurssilaiset, joudutte 
koekaniineiksi :)! Näyttelykoirathan usein "unohdetaan" lihashuollon osalta, vaikka niillekin tekisi erittäin hyvää vetreytyä ja päästä stressijännityksestä eroon.
Lauantain päätti Suomenkin televisiosta tuttu Angela Stockdale. Angela on niittänyt mainetta saarivaltiossa etenkin aggressiivisesti käyttäytyvien koirien uudelleenkouluttamisessa. Angela olikin hyvin maanläheinen ja reippaan, mutta vaatimattoman oloinen, tyypillinen eläinten kanssa touhuamaan tottunut ihminen. Siinä missä Geert lähestyi käytösongelmia loogiselta kannalta, tarkasteli Angela asiaa emotionaaliselta kannalta. Ajatuksia herättävää ja mielenkiintoista, eikä voi kieltää etteikö Angelan opit olisi toimineet. Videonauhalle oli kuvattu onnistuneita tapauksia ja näytettiin myös, kuinka Angelan omat saksanpaimenkoirat auttavat koirien kielen opettamisessa.
Pää täynnä päivän oppeja suuntasimme Kathleenin sekä ruotsalaisten kanssa vaihteeksi läheiseen pikkukaupunkiin Chipping Campdeniin syömään. Olimme Marjaanan kanssa Kathleenin kyydillä (ruotsalaisilla oli lastenvaunu ja pääsivät B&B:n isäntäväen kyydillä) ja täytyy sanoa että hiukkasen pelotti pimeillä pikkuteillä, paikalliset ajavat aivan hurjaa vauhtia. Asiaa ei mitenkään auttanut se, että Kathleen kertoi ettei tosiaankaan ole tottunut lontoolaisena ajamaan pimeässä, koska kaikkalla on aina katuvalot. Perille kuitenkin selvittiin ilman kolhuja.
Seminaari - sunnuntai
Aivan liian nopeasti tuli sunnuntaiaamu! Yllättävän haikeissa tunnelmissa vaihdoimme aamiaispöydässä käyntikortteja ja yhteystietoja. Oli mukava tunne ajatella, että nämä ihmiset tekevät tätä samaa duunia kuin mekin ja painivat samojen ongelmien kanssa. Eli suomalaiset koirat eivät ole sen "hullumpia" kuin muutkaan ;) (Huom. ihanat asiakkaani, tätähän olen teille aina yrittänyt sanoa, teillä mukavia koiria joilla on tavallisia ongelmia ;)). Suurin osa porukasta oli sunnuntaina lähdössä, vain Cilla, Linda & Leo jäivät maanantaihin ja me ylellisesti tiistaihin saakka.
Sunnuntai oli workshop-päivä, mikä tarkoitti sitä, että useampi tapahtuma pyöri päällekäin. Aloitimme päivän seuraamalla Geertin IPO-Mondioring -workshopia ja se kannatti. En ole mikään suojelun harrastaja (tosin ei minulla mitään ole sitä vastaankaan), mutta Geertin opissa tuli taas vahvistusta moneen pohtimaani asiaan. Ensinnäkin, asiat opetetaan huolella, yksi kerrallaan (selvähän se, mutta ihan oikeasti käytännössäkin, eikä vain teoriassa). Koiralta vaaditaan vain sitä mitä se osaa. Koiraa palkataan välittömästi, sillä, minkä se sillä hetkellä kokee palkitsevimmaksi. Tuttua, tuttua, mutta ihanaa saada taas vahvistusta itselleen, että on oikeilla jäljillä. Satuimme onneksemme aika mielenkiintoiseen paikkaan seuraamaan koulutusta, nimittäin parin-kolmen poliisin viereen ja saimme kuunnella erinäisiä kommentteja koirista, ohjaajista ja maalimiehen työskentelystä. Yksi poliiseista kertoi, kuinka oli edellisenä päivänä vängännyt Geertin kanssa aiheesta koiran hallinta. Geert oli väittänyt, että koiran täytyy pystyä hillitsemään itsensä ja toimimaan vasta kun ohjaaja antaa luvan. Poliisi oli vastannut, että koiran täytyy huomata kaikki asiat ja myös reagoida niihin. Illalla poliisi oli miettinyt asiaa ja ymmärtänyt, että lopulta Geert oli oikeassa, koiran täytyy toimia, mutta 
ohjaaja päättää milloin on aika. Koira ei saa kuumua työtehtävissä liikaa eikä tuhlata energiaa turhan räyhäämiseen. Se ei myöskään saa "päättää", että "tuo on vaarallinen, puren sitä" (esim. Belgiassa suurin osa poliisikoirien puremisten kohteeksi joutuneista on toisia poliiseja...). Oli upeaa seurata, kuinka Geert sai esiin keskittyneisyyden ja intensiivisyyden sellaisista koirista, jotka olivat koulutuksen alussa hiukan pallo hukassa. Pienillä asioilla Geert sai parannettua hallittavuutta, puruotetta, irroittamista hihasta. Kertaakaan koiria ei tarvinnut pienimmässäkään määrin pakottaa tai painostaa, niille ei edes tarvinnut korottaa ääntään. Koiria ei myöskään hetsattu äärimmilleen vaan ne pystyivät kokoamaan itsensä räjähtävään suoritukseen ilman "alkulämmittelyitä" (koska tiesivät mitä ovat tekemässä).
Kävimme myös seuraamassa Helen Phillipsin Gundog Workshopia ja vizlojen työskentelyä. Myös Helen painotti hallinnan tärkeyttä tietysti opettaen halittavuutta positiivisen vahvistamiosen kautta. Gundogs -osio tietysti kiinnosti kovasti, mutta kiiruhdimme kesken kaiken etenpäin ja jäimme hetkeksi seuraamaan K9 Multi Sports -osiota, koska "kämppiksemme" Kathleen osallistui testiin Jaken kanssa. 
Lounaan jälkeen oli vuorossa hyödyllistä hauskuutusta Teresan ja Bethin voimin. TAGTeacherit vetivät "jumppatunnin", jonka jälkeen saimme naksutella (taggailla) erilaisia liikkeitä toisillemme. Erinomainen harjoitus! Tämän jälkeen saimme naksutella toisillemme, kun toinen harjoittelee koiran kanssa koiratnssiliikkeitä. Improvisoimme eri aiheiden mukaan, teema vaihteli autolla ajosta tai junasta sirkukseen. Sain ohjata Kathleenin Jakea, joka on kisaava koiratanssikoira. Kyllä osaavan bordercollien kanssa oli helppoa, ajattelet vain tekeväsi ja koira sen kun hoitaa loput :)! On tietysti muistettava, että ei ne opit ole Jakellekaan ilmaiseksi tulleet, työtunteja se on vaatinut...
Hyviä oppeja koreografian suunnitteluun sai myös tagteachereilta, kirjoitimme muistiinpanoja kynät sauhuten. Nämä rouvat tulevat muuten kesällä Ruotsiin, kannattaa pistää korvan taakse...
Kay Laurence, Gale Pryor, Teresa McKeon, Beth Wheeler & Geert de Bolster
Päivän päätteeksi Kay jakoi palkinnot Vuoden Naksutinkouluttajalle, jonka sai kanssamme samassa B&B:ssä asustanut sympaattinen mieskouluttaja. Hän pitää vaimoineen koirakoulua ja on mm. uudelleenkouluttanut aivan upeasti toimivan labbis-springeri-risteytyksen ja tarjonnut sille uuden kodin.
Niin sekin seminaari oli lopussa, mutta innolla aloimme jo majapaikkaan kävellessämme suunnitella seuraavaa matkaa.
Illalla kävimme vielä kerran ruotsalaisten kanssa syömässä, tällä kertaa kuuluisalla The Pudding Clubilla. Noh, mielestäni Kings Armsin pudding oli kyllä huomattavasti parempaa, samoin ruoka, mutta tänne kuulemma väki tulee ympäri maailmaa syömään englantilaista puddingia ja kokkikin on oikea huippuluokan chef joten kaipa meikäläisen makunystyröissä on jotain vikaa...
Maanantai - shopping day
Hei ei tää reissu vielä tähän loppunut, teidän täytyy lukea myös maanantain shoppailu-uutiset!
Viksuina ja vilmaattisina olimme tietysti varanneet aikaa myös shoppailuun. Vahingosta viisastuneina olemme huomanneet, että koiraseminaareissa aika kuluu - yllätys, yllätys - luennoilla istumiseen eikä kaupoissa kiertelyyn jää aikaa. Siispä olemme päätyneet siihen, että kunnon opintomatkoilla on vähintään yksi "luppopäivä". Tämän päivän vietimme viihtyisässä Stratford-Upon-Avonissa. (Stratford on Shakespearen syntymäkaupunki, joten nyt meistä tuli samalla myös sivistyneitä) Taksista päästyämme suorastaan ryntäsimme Woolworthsille, josta matka jatkui seuraavaan ja seuraavaan ja sitä seuraavaan kauppaan. Marjaana oli jostain onkinut tietoonsa, että paikkakunnalla sijaitsee nallekauppa, joten siellähän oli tietysti myös käytävä. On tunnustettava, että jokunen nalle tarttui myös minun mukaani, halusin tai en...
Nautimme perienglantilaisen kello viiden teen kodikkaalla teehuoneella ja osasimme ottaa ilon irti (jälleen kerran) suurista ruusukupeista ynnä muusta brittirekvisiitasta. Kun kaupat (liian aikaisin) sulkivat ovensa hyppäsimme viimeiseen bussiin ja viiletimme takaisin Mickletoniin. Bussimatka oli toinen kerta, kun pelotti auton kyydissä Englannissa, kuski näytti niin nuorelta että oli vaikea uskoa hänellä olevan ajokortin. Bensaa suonissa ainakin oli..
Tiistaina hyppäsimme aamupäivän junaan Honeybournesta ja suuntasimme takaisin kohti Birminghamia. Juna oli jostain syystä myöhässä ja missasimme yhden vaihdon, josta syystä menimme pikkaisen väärään suuntaan, mutta hällä väliä, aikaa oli ja saimme hyvän tekosyyn kipaista pikaisesti vielä Birminghamissa uudessa, isossa kauppakeskuksessa. Lentokentällä vähän houlestuneena asettelin matkalaukkua vaa´alle, mutta yllättäen lukemat olivat ihan asialliset enkä saanut ikäviä kommentteja virkailijalta.
Kelmin (KLM - hollantilainen lentoyhtiö) holskumaisen pomppivan lennon ja Amsterdamin välilaskun jälkeen pompsahdimme mukavasti kotimaan kamaralle. En ihmettele, kuinka nuo meidän holskut pomppii, taitaa olla tapana siellä Holskulandiassa kun lentoneetkin pomppivat iloisesti menemään. Mutta ei se mitään, pääasia että ehjänä perille :)!
