Maanantai alkoi mukavissa merkeissä: pennut uinuivat rauhallisina ja sain nukkua pitkään. Tosin niillä oli herättyään kiire ulos ja huutava nälkä! Pentujen päivä on ollut rauhallinen, ei mitään tavallisuudesta poikkevaa. Ainoastaan Brandy pääsi metsään mukaan kun kävimme tekemässä isoille koirille jäljet. Tietysti myös Brandylle tehtiin pikkuruinen, muutaman metrin jälki. Nyt oli jäljestämisessä jo ihan selvä tarkoitus ja meininki, vaikka ei hullummin mennyt edellisellä kerrallakaan. Nenä kävi niin että nuuskutus kuului ja löytyihän se saalis; sorsansiipi ja muutama kuivamuonanpala.

Huvittava juttu sattui, kun Brandy alussa pari kertaa erkani jäljeltä, otti ilmavainun ja lähti määrätietoisesti puskemaan tiheikön läpi Markon luokse. Marko kun istui jälkiämpärin päällä.. Pentu kierteli ämpäriä (jonka sisällä siis sieni ja veripullo + muut tarvikkeet) ja näytti siltä kun haluisi todeta "idiootit, ettekö näe että se hajun lähde on tässä".

Illalla vuorossa oli agilitykurssit, joihin Laura osallistui Brendan ja Ginnien kanssa. Myös Donna pääsi kokeilemaan esteitä kurssien välisellä tauolla.

Muutama otos ensimmäisestä ryhmästä:

Tosi hieno ryhmä, jossa jokainen on edistynyt huimasti! Koirat ovat hyvin hallinnassa eivätkä touhottele omiaan vaan pystyvät keskittymään oppimiseen. Myös myöhemmässä ryhmässä on taitavia koiria ohjaajineen, esteet sujuvat hienosti, mutta ryhmä on suurempi mikä vaikuttaa tietysti keskittymiseen.

Vielä näytteitä ensimmäisestä ryhmästä:

Ja vielä Donnan tyylinäytteet, ensimmäistä (?) kertaa esteillä:

"Jaahas ja tästäkö hyppäämällä saan sen makupalan, niinkö?"






Keinu opetellaan menemään rauhallisesti ilman turhaa hätiköintiä.

Harmin paikka kun toista ryhmää ei kertakaikkiaan ollut aikaa kuvata!

Parin tunnin agilityn (ja esteiden raahaamisen, kiitoksia avusta kurssilaiset!) jälkeen olikin aika siirtyä seuraavaan ohjelmanumeroon eli vuorossa oli sosiaalistamislenkki. Aloitimme lenkit jo keväällä ja pienen tauon jälkeen jatkoimme maanantaiulkoiluamme. Paikalla oli tänään vain kourallinen koiria mutta sehän ei meitä hidastanut, päinvastoin! Alkuun vähän kontaktirinkiä ja ohitusharjoituksia ja sitten menoksi. Sade vähän ropsautteli matkan varrella ja jouduin jo kyselemään mielipiteitä jatketaanko vai palataanko. Kaikkien mielipide tuntui olevan se, ettei meitä sokerista ole tehty, joten jatkoimme lenkin urheasti loppuun saakka piittaamatta matalalla leijuvista tummista pilvistä. Lopuksi luoksetuloharjoitukset ja sitten kiitokset, yhdeksän aikoihin olimme valmiita lähtemään kotiin.

Tunti agilitya per koira (paitsi Donsku joka käväsi vain esteet läpi) + vajaan tunnin lenkki. Aktivointia tarpeeksi yhdelle illalle? E-hei, kun päsimme kotiin hörppäsimme kahvit ja hyppäsimme uudestaan autoon, koko springerijengi mukana (pennut sentään jäivät kotiin). Susien ilme oli sydäntäsärkevä; "enkö taaskaan pääse mukaan?". Suskaparka. Yleensä se on aina ensimmäisenä pääsemässä erinäisiin harrastuksiin. Pullean mahansa vuoksi sitä ei viitsi ottaa agilitykentälle odottelemaan koska se ei missään tapauksessa ainakaan pääsisi esteille (jota se rakastaa). Jäljen voisi ajaa, mutta tällä kertaa olimme pahoja ja teimme vain verijäljet springereille. Täytyy jollain tavalla hyvittää (sai kyllä myöhemmin jätskiä).

Brenda meni ensimmäisenä. Eteni varmasti ilman epäröintiä, pikemmin liian vauhdikkaasti ja välillä hutiloiden jäljen vierestä. Kulmaus löytyi hyvin ja merkattiin ja loppupätkä meni kutakuinkin tarkasti. Brenda on melko varman oloinen jäljestäjä, mutta tarvitsee vähän malttia.

Seuraavana vuorossa Donna. Yritämme kokeilla Donnan kanssa erilaisia asioita, jotta saamme selville mikä se on koiriaan. Donnahan on tullut meille edellisestä kodistaan ajanpuutteen vuoksi ja etsii nyt uutta kotia. Emme oikein odottaneet Donnalta yhtään mitään, mutta sepä tyttö yllätti! Veren haju ei selvästi ollut Donnalle tuttu, sen verran varovaisesti, mutta kiinnostuneena se jäljen aloitti. Alussa tarvittiin jonkin verran kehua ja kannustusta, mutta loppu mentiinkin jo pelkästä jäljestyksen ilosta. Donna meni millilleen jäljellä, nenä ei paljoa jäljeltä noussut kun se eteni. Varmasti tarkin suoritus näistä kolmets, vaikka omat koirat ovat sentään ennenkin verijälkeä "maistaneet". Jäljen päässä odottava sorsansiipi ja sen alle piilotetut herkut kelpasivat. Donna söi namit ja nappasi muitta mutkitta siiven suuhunsa ja kantoi sen alas aloituspaikalle saakka Hyvin Ylpeän näköisenä. Eikä olisi halunnut irrottaa siivestä, piti vain lujasti kiinni (ei kyllä pätkääkään vastustellut, murissut tms. mutta piti vain suuta tiukasti kiinni). Marko totesi tyytyväisenä että "eipä haavakot Donnalta karkaisi". Olin kyllä Donnan suorituksesta erittäin positiivisesti yllättynyt!

Viimeisenä jäljelle pääsi "iskän koira" eli Ginnie. Ginnie lähti hyvin ja kulki jäljellä koko matkan lähes samalla tarkkuudella kuin siskonsa Donna, mutta käytti enemmän ilmavainua. Varsinaisia hukkia ei tullut, pari kertaa eksyi jäljeltä n. metrin verran mutta otti nopeasti vainun ja palasi välittömästi jäljelle ilman apua. Kulman merkkasi huolellisesti ja jatkoi suoraan oikeaan suuntaan. Jäljen päässä odotti taas sorsansiipi makupaloineen. Ginnie haisteli nameja ja tuijotti siipeä sen näköisenä kuin ajattelisi "mitä hittoa tuo täällä tekee?". Oli kai vaikea yhdistää kuiva siipi poronveren hajuun, he-heh. Ginnie oli löydöstä niin yllättynyt, ettei tapojensa vastaisesti ottanut siipeä suuhunsa vaan sylkäisi sen tarjottaessa pois. Vaan johan alkoi siipi kelpaamaan kun lähestyimme muita koiria; häntä pystyssä liputtaen (tiedän, ei kaunista springerillä, mutta kun hän oli Niin Ylpee...) neiti kantoi aarteensa aina autolle saakka.

Brenda tapansa mukaan yritti vapaaksi päästyään pinkaista takaisin tutkimaan muidenkin jäljet siltä varalta jos sinne olisi jäänyt jotain syötävää.

Huomenna uusi päivä, uudet kujeet. Laitanpa tähän loppuun vielä kuvan siitä mistä tällä hetkellä haaveilen:

On nimittäin hirveä nälkä. Olen luvannut itselleni etten syö seitsemän jälkeen ja ääliö menin kertomaan sen lupauksen myös Markolle & tytöille. Kuva on Tukholman vanhassa kaupungissa sijaitsevasta pitseriasta, josta saa ihania, aitoja italialaisia pitsoja... (Lihon kaksi kiloa jo pelkän kuvan katsomisesta)

Ai mutta kello onkin jo yli kaksitoista yöllä! Eiks se ole siis aamu = saan taas syödä?

Jäljet tehty ja ajettu.

Sade tosiaan meinasi estää pentujälkien teon, alkoi kuin alkoikin satamaan niin että jopa koiraihminen meinasi jättää lähtemättä ulos. Telkkari ja sohva houkuttelivat kovasti, mutta onneksi juhannuksen TV-ohjelmien taso lähestulkoon pakotti valitsemaan ulkoilun.

Marko otti pennut autoon ja me Lauran kanssa otimme Susien (joka ei siis aiemmin päivällä päässyt pitkälle lenkille) ja reippaasti juoksimme (kyllä-kyllä, epäilijät, minäkin lenkkeilen joskus). Suska kiinni ladon seinään (= tyytymätön ilme) ja jälkien tekoon.

Jäljet tehtiin heinäpellolle josta juuri on korjattu rehua. Ruoho oli jo parikymmensenttistä ja todella kosteaa. Tuuli oli kohtuullista. Jäljet olivat ehkä kymmenen metriä pitkiä ja niissä oli loivahkosti kaartuva 90 asteen kulma.

Jäljen alkuun jätettiin merkiksi pakasterasian kansi. Tässä Victor tulossa aloituspaikalle ihmetellen uutta hajua.
Pennut otettiin yksitellen jäljelle heti kun kaikki neljä jälkeä oli vedetty. Kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti siis. Kasvatinomistajille neuvoksi: älkää tehkö kuten minä teen, vaan... Huomasi kyllä pentujen käytöksestä, kuinka haju levisi tuulen mukana. Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin suoriutuivat tehtävästään. Jokainen löysi jäljen päähän palkkioksi jätetyn rasian riistaherkkuineen.

Parhaiten tehtävästä suoriutuivat Brandy sekä JingJangiksi kutsumamme, vielä nimetön (virallinen nimi on R. Shotgun Blues) urospentu (tyylinäyte kuvassa vasemmalla). Molemmat kyllä kieltämättä käyttivät varsinkin lopussa runsaasti ilmavainua, mutta kun tarkoitus on ensisijaisesti kasvattaa metsästyskoiria eikä jälkikoiria niin sepä ei todellakaan haittaa! Alkureaktio poronveren hajulle oli kaikilla (paitsi Brandylla) sama; Lauran sanoja lainatakseni: "takajalat eivät uskalla tulla". Tarkoittaen sitä että pentu venytti itseään piiitkäksi haistaessaan oudon, mielenkiintoisen ja ehkä vähän pelottavankin hajun.


Havaitsimme, että riistakäristyksen palat olivat pennuista hyviä, mutta niiden syömiseen meni turhan kauan koska liha on melko sitkeää. Päätimme seuraavalla kerralla laittaa jäljelle palkkioksi jauhelihasta pyöriteltyjä, herneen kokoisia pallosia. Lopussa voi hyvin olla vaikkapa sitä saksanhirveä.. Isolla koiralla lihan sitkeys ei tietenkään ole este, ainakaan näille meidän ahmateille.

Oikealla kuvassa Brandy palkkionsa kimpussa.

Myös Susielle tehtiin jälki, tosin perinteisesti "PK-tyyliin" eli ilman verta. Sekin ajettiin saman tien, koska kyseessä oli ennemminkin vain aktivointia Susielle eikä mikään varsinainen treeni. Keppejäkään ei ollut mitä ilmaista ja maastokin oli helppoa peltoa. Susie lähti vähän epätarkasti, mutta paransi merkittävästi kulmalta ja menikin nenä maassa koko loppumatkan aina palkkiona odottavalle pakasterasialle saakka. Lähtö oli huvittava; merkkinä aloituksesta oli pakasterasian kansi ja samoja rasioita käytetään hakutreeneissä ja raunioilla. Susie tuijotti kantta ja kävi maahan, aikeissa aloittaa ilmaisun (haukku) kunnes älysin ottaa kannen pois ja kehoitin "etsi jälki".

Pennut olivat tyytyväisiä, väsyneitä ja nälkäisiä, kun tulimme kotiin. Pääsivät vielä hetkeksi ulos pentutarhaan, söivät siellä ja nukkuvat nyt sikeästi joka iikka.

No niin, nyt on kennel Rochallorin piiitkään suunniteltu blogi sitten avattu. Tavoitteena olisi pitää jonkinmoista päiväkirjaa koiriemme kuulumisista ynnä muusta ajankohtaisesta. Pentupäiväkirjakin siirtyy sitten automaattisesti tänne.

Lähtötilanne on se, että kotona on tällä hetkellä neljä koiraa; englanninspringerit Brenda, Ginnie ja Donna sekä lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira Susie. Lisäksi löytyy 4 kpl Brenda 7,5 -viikkoista pentua, kolme urosta ja yksi narttu. Pennuilla ei ole kutsumanimiä, paitsi kotiin / sijoitukseen jäävillä Brandylla ja Victorilla. Siitä tulikin mieleeni, että koirillamme on tuhat ja yksi lempinimeä joita varmasti tulee tälläkin blogilla käytettyä joten totutelkaa siihen ja yrittäkää pysytellä perässä...

Susie odottaa ensimmäistä pentuettaan. Laskettu aika on heinäkuun alussa, viikolla 28. Jos kaikki sujuu hyvin, niin pikku raitapaitojen juttuja tulee varmaankin piisaamaan! Susie on jo melkoisen tukevassa kunnossa eikä vauhti ole metsälenkeilläkään niin päätä huimaava kuin normaalisti. Välillä mennään jopa kävelyvauhtia. Hui. Outoa käytöstä holskulta.

Juhannus on sujunut mukavan rauhallisesti. Itse aattona eli eilen teimme koirien kanssa metsälenkin, jonka jälkeen koko porukka pääsi uimaan. Pennuista mukaan pääsivät tällä kertaa Vihtori ja Brandy. Yritämme pitää pentuja mukana mahdollisimman paljon erilaisissa paikoissa, mutta koko porukkaa on vaikea kuljettaa yhtä aikaa. Nejä aikuista koiraa + kaksi pentua on jo ihan hyvä saavutus sekin. Rannassa tietenkin oli jussia viettävä pariskunta hyvässä maistissa joiden oli pakko tulla ihmettelemään laumaamme. Koirat keskittyivät lumpeenlehtien metsästykseen vedestä kuin ei muutakaan noudettavaa tällä kertaa ollut, eivätkä juurikaan välittäneet tutustua vieraisiin.

Tänään teimme reippaan lenkin (mukana vain aikuiset springerit), jonka jälkeen taas uimaan. Isäntä tuli perässä autolla pari pentua mukanaan. Rannan tuntumassa on muutama mökki, josta lähimmän pihassa päivystää musta lapinkoiran oloinen pystykorva. Taashan se tietysti tuli haukkuen rantaan (pitää aluetta omana reviirinään) välittämättä omistajien huudosta. Donna käväisi nuuhkimassa, Ginnie ei edes suonut katsetta pystärille. Musta koira tuijotteli, ruopi maata ja kävi merkkaamassa (vaikka narttu olikin). Brenda kävi kertomassa muutaman valitun sanan merkkailijalle ja palasi sitten tärkeämpiin puuhiin eli dummyn kärttämiseen ("heitä jo!").

Illalla olisi tarkoitus vielä tehdä pennuille verijäljet. Sittarissa (Citymarket) on myynnissä poron verta, jolla ajattelimme tehdä riistan tuoksuiset (?) ensijäljet pennuille. Pallkioksi jäljelle ja jäljen päähän Pirkka riistapaloja (tarhattua saksanhirveä Uudesta-Seelannista, mutta parempaa kuin makkara - tai ainakin terveellisempää.). Tietysti meidän tuurilla alkoi juuri ripauttaa vettä, mutta toivotaan ettei sade jatku koko iltaa.

Jotenkin olettaisin, että pentuna saatu mielleyhtymä tietyistä hajuista jäisi erityisen voimakkaasti mieleen. Totutamme pennut verijälkeen siinä toivossa että niistä myöhemmällä iällä kehkeytyisi kelpo jäljestäjiä. Toki on totutettava ipanat myös naudan veren hajuun, sitähän MEJÄ-kokeissa kuitenkin käytetään.