torstaina, huhtikuuta 05, 2012

Hauskaa Pääsiäistä!

Virvon, varvon tuoreeks terveeks...!
Otettiin muutama erilainen pääsiäiskuva ja kukapa muukaan kuin linssilude Simon halusi esiintyä joka kuvassa. Mutta mikäpäs siinä, antaahan pojan poseerata :).
Sillä aikaa muualla: hei Susie, kukas sen lupasi ottaa!?!
"Jos mä haudon tätä munaa, niin kuoriutuukohan siitä poikanen?"
"...vaikkapa tälläinen?"
Hiukan treenikuulumisiakin; sunnuntaina treenit taas varikolla, mukana Ruuti ja Zonya. Ruutille risteilytreeni, ilmaisu viimeisellä maalimiehellä. Ruuti oli hiukan ihmeissään näin lyhyestä treenistä, mutta välillä näin. Saatiin useampi pisto mutta tila loppui harmillisesti kesken, oltaisiin hyvin otettu vähintään toinen mokoma toistoja.
Yliheittoharjoitus

Lentäen perillä :)
Ilmaisu maalimiehellä
Zonyalle etsintä, 3 MM. Ensimmäinen MM "vaikeassa" piilossa metallilavalla muiden samanlaisten keskellä (niitä oli paljon). Löytyi nopeasti ja todella varma ilmaisu ja näyttö tarkasti siihen lavan kulmaan jonka takana MM oli.
"Täältä tullaan!"
Toinen oli jo haastavampi, onnistuin itse sössimään (taas) kun kuvittelin, että eihän siinä ihan lähellä mitään toista maalimiestä ole ja varmaan se toka on tuolla päädyssä (no ei ollut, vaan oli juuri siellä lähellä ;)). Nyt hapuiltiin jo rullaa suuhun tuoreilla jäljillä, ai-jai! Ilmaisi kuitenkin tokan mallikelpoisesti ja vei suoraan näytölle. Hyvä tyttö!

Ennen kolmatta taas rullaa suuhun kuumalla piilolla. Kolmas kuitenkin taas ilmaistiin moitteetta, siinähän Zonya on aina varma (kop-kop). Nyt tämä kiintorullalla varikolla -kokeilu kuitenkin loppuu ja otetaan kunnon kuuri irtorullaa / suorapalkkaa! Piiloja, joihin Zonya saa tunkeutua ja pyrkiä mahdollisimman lähelle maalimiestä ennen kuin löytää rullan tai saa palkan. Oikein odotan noita harjoituksia!

Simonkin oli mukana ja sen kanssa tehtiin vähän höpö-tottista muita odotellessa. Simppaa olisi hirrrveästi kiinnostanut mennä Gitan luokse tai Markon joka oli kuvaamassa mukana. Eipä juuri muuta tehty kuin seuraamista ihan lyhyinä pätkinä ja maahanmenoa. Täytyy nyt panostaa tuohon seuraamisen kestoon, kun sitä ei ole treenattu oikeastaan ollenkaan.
Simpan perusasento
Täytyy muistaa katsella ETEENPÄIN, eikä koiraan...

Marlekin oli (tietysti!) treeneissä ja etsi hienosti kolme maalimiestä, tällä kertaa suorapalkalla. Marle myös merkkasi ja tarkisti todella hyvin pressun, jota oli siirretty paikasta toiseen kuivumaan myöhempää käyttöä varten. Pressu oli ollut ulkona hangessa ties kuinka kauan ja siinä oli meistä mukana olevista vain sen henkilön haju joka pressua oli siirtänyt, ei siis oltu vielä käytetty sitä peitteenä.
Gitta haukuttaa Marlea ennen omaa vuoroa. Haukku toimii Marlelle mekkkinä siitä että aletaan etsintähommiin, vaikka tällä kertaa sen ei tarvinnut maalimiehiä ilmaista vaan se sai suorapalkan.
"Marlen" pressu.

Tänään kävimme aamusta hallilla, mukana Zonya ja Sissi. Kristakin kävi juoksulenkillään Ruutin kanssa, otin muutamat perusasennot + liikkeellelähdöt hallissa, enpä muuta. Sissin kanssa tehtiin eilinen rata. Keinu OK, kontaktit hyvät. Irtosi ok esteille ja oli ohjattavissa :). Kepeillä huolimattomuutta, ei jotenkin ollut mukana, mutta saatiin toki niistäkin hyvät toistot.

Zonya teki samaa rataa jo keskiviikkona, ihan mukavasti mukana, mutta itse olin tooosi jäykkä ja kipeä :(. Samoin Simonin kanssa tehtiin pieni rata; hyvä vire ja vauhti mutta itse en ollut mukana.

Hallilla oli tämän päivän treeneissä ensimmäistä kertaa myös Simpan ja Zonyan pentu Kaarlo (R. Gray Wolf). Kaarlon kanssa tehtiin hiukan putkea ekaa kertaa sekä leikittiin sisällä ja ulkona. Kaarlo oli tosi reipas, ei epäröinyt ollenkaan leikkiä vieraassa paikassa vieraiden ja puolituttujen kanssa!
Tiina palkkaa putken jälkeen
"Jee, mä sain sen!"
Leikitään lisää!
Mä otan sen!
Kaarlo leikkii Kristan kanssa

Hallilta menimme suoraan kentälle, jossa peko-porukan kanssa risteilytreeninä piilonkiertoa. Se olikin hauska ja hyödyllinen treeni jota täytyy tehdä kuuriluonteisesti lisää. Muutenkin oli todella mukavaa: aurinko paistoi, koirat tykkäsivät kovasti harjoituksesta, saatiin itsekin juosta, eikä ollut kiire minnekkään = vapaapäivä ja vapaa pitkä viikonloppu!

Kaarlo oli tokassa peko-treenissään ja teki risteilyharkan aivan kuten muutkin vailla mitään epäröintiä. Pätevä poika! Irtosi hienosti ja juoksi Essin ohjaamana piiloja kiertämään. Namitkin maistuivat hyvin (kun tarjottiin lihapullaa), vaikka Kaarlo ei olekaan kaikkein ahnein tapaus. Lopuksi löytyi maalimieheltä sama patukka jolla leikitettiin jo hallilla ja sehän kelpasi myös oikein hyvin!

Zonya juoksi oikein sydämensä kyllyydestä ja selvästi nautti kun sai irrotella. Tekee varmasti oikein hyvää säntilliselle ja kaavoihin helposti kangistuvalle Zonyalle. Sissi viipelsi myös vauhdilla & innolla ja juoksi lopuksi repulle syömään loput lihapullat (olin toki jo vapauttanut, en vain muistanut että ne herkuthan ovat siellä ihan saatavilla...).