Maanantai alkoi mukavissa merkeissä: pennut uinuivat rauhallisina ja sain nukkua pitkään. Tosin niillä oli herättyään kiire ulos ja huutava nälkä! Pentujen päivä on ollut rauhallinen, ei mitään tavallisuudesta poikkevaa. Ainoastaan Brandy pääsi metsään mukaan kun kävimme tekemässä isoille koirille jäljet. Tietysti myös Brandylle tehtiin pikkuruinen, muutaman metrin jälki. Nyt oli jäljestämisessä jo ihan selvä tarkoitus ja meininki, vaikka ei hullummin mennyt edellisellä kerrallakaan. Nenä kävi niin että nuuskutus kuului ja löytyihän se saalis; sorsansiipi ja muutama kuivamuonanpala.

Huvittava juttu sattui, kun Brandy alussa pari kertaa erkani jäljeltä, otti ilmavainun ja lähti määrätietoisesti puskemaan tiheikön läpi Markon luokse. Marko kun istui jälkiämpärin päällä.. Pentu kierteli ämpäriä (jonka sisällä siis sieni ja veripullo + muut tarvikkeet) ja näytti siltä kun haluisi todeta "idiootit, ettekö näe että se hajun lähde on tässä".

Illalla vuorossa oli agilitykurssit, joihin Laura osallistui Brendan ja Ginnien kanssa. Myös Donna pääsi kokeilemaan esteitä kurssien välisellä tauolla.

Muutama otos ensimmäisestä ryhmästä:

Tosi hieno ryhmä, jossa jokainen on edistynyt huimasti! Koirat ovat hyvin hallinnassa eivätkä touhottele omiaan vaan pystyvät keskittymään oppimiseen. Myös myöhemmässä ryhmässä on taitavia koiria ohjaajineen, esteet sujuvat hienosti, mutta ryhmä on suurempi mikä vaikuttaa tietysti keskittymiseen.

Vielä näytteitä ensimmäisestä ryhmästä:

Ja vielä Donnan tyylinäytteet, ensimmäistä (?) kertaa esteillä:

"Jaahas ja tästäkö hyppäämällä saan sen makupalan, niinkö?"






Keinu opetellaan menemään rauhallisesti ilman turhaa hätiköintiä.

Harmin paikka kun toista ryhmää ei kertakaikkiaan ollut aikaa kuvata!

Parin tunnin agilityn (ja esteiden raahaamisen, kiitoksia avusta kurssilaiset!) jälkeen olikin aika siirtyä seuraavaan ohjelmanumeroon eli vuorossa oli sosiaalistamislenkki. Aloitimme lenkit jo keväällä ja pienen tauon jälkeen jatkoimme maanantaiulkoiluamme. Paikalla oli tänään vain kourallinen koiria mutta sehän ei meitä hidastanut, päinvastoin! Alkuun vähän kontaktirinkiä ja ohitusharjoituksia ja sitten menoksi. Sade vähän ropsautteli matkan varrella ja jouduin jo kyselemään mielipiteitä jatketaanko vai palataanko. Kaikkien mielipide tuntui olevan se, ettei meitä sokerista ole tehty, joten jatkoimme lenkin urheasti loppuun saakka piittaamatta matalalla leijuvista tummista pilvistä. Lopuksi luoksetuloharjoitukset ja sitten kiitokset, yhdeksän aikoihin olimme valmiita lähtemään kotiin.

Tunti agilitya per koira (paitsi Donsku joka käväsi vain esteet läpi) + vajaan tunnin lenkki. Aktivointia tarpeeksi yhdelle illalle? E-hei, kun päsimme kotiin hörppäsimme kahvit ja hyppäsimme uudestaan autoon, koko springerijengi mukana (pennut sentään jäivät kotiin). Susien ilme oli sydäntäsärkevä; "enkö taaskaan pääse mukaan?". Suskaparka. Yleensä se on aina ensimmäisenä pääsemässä erinäisiin harrastuksiin. Pullean mahansa vuoksi sitä ei viitsi ottaa agilitykentälle odottelemaan koska se ei missään tapauksessa ainakaan pääsisi esteille (jota se rakastaa). Jäljen voisi ajaa, mutta tällä kertaa olimme pahoja ja teimme vain verijäljet springereille. Täytyy jollain tavalla hyvittää (sai kyllä myöhemmin jätskiä).

Brenda meni ensimmäisenä. Eteni varmasti ilman epäröintiä, pikemmin liian vauhdikkaasti ja välillä hutiloiden jäljen vierestä. Kulmaus löytyi hyvin ja merkattiin ja loppupätkä meni kutakuinkin tarkasti. Brenda on melko varman oloinen jäljestäjä, mutta tarvitsee vähän malttia.

Seuraavana vuorossa Donna. Yritämme kokeilla Donnan kanssa erilaisia asioita, jotta saamme selville mikä se on koiriaan. Donnahan on tullut meille edellisestä kodistaan ajanpuutteen vuoksi ja etsii nyt uutta kotia. Emme oikein odottaneet Donnalta yhtään mitään, mutta sepä tyttö yllätti! Veren haju ei selvästi ollut Donnalle tuttu, sen verran varovaisesti, mutta kiinnostuneena se jäljen aloitti. Alussa tarvittiin jonkin verran kehua ja kannustusta, mutta loppu mentiinkin jo pelkästä jäljestyksen ilosta. Donna meni millilleen jäljellä, nenä ei paljoa jäljeltä noussut kun se eteni. Varmasti tarkin suoritus näistä kolmets, vaikka omat koirat ovat sentään ennenkin verijälkeä "maistaneet". Jäljen päässä odottava sorsansiipi ja sen alle piilotetut herkut kelpasivat. Donna söi namit ja nappasi muitta mutkitta siiven suuhunsa ja kantoi sen alas aloituspaikalle saakka Hyvin Ylpeän näköisenä. Eikä olisi halunnut irrottaa siivestä, piti vain lujasti kiinni (ei kyllä pätkääkään vastustellut, murissut tms. mutta piti vain suuta tiukasti kiinni). Marko totesi tyytyväisenä että "eipä haavakot Donnalta karkaisi". Olin kyllä Donnan suorituksesta erittäin positiivisesti yllättynyt!

Viimeisenä jäljelle pääsi "iskän koira" eli Ginnie. Ginnie lähti hyvin ja kulki jäljellä koko matkan lähes samalla tarkkuudella kuin siskonsa Donna, mutta käytti enemmän ilmavainua. Varsinaisia hukkia ei tullut, pari kertaa eksyi jäljeltä n. metrin verran mutta otti nopeasti vainun ja palasi välittömästi jäljelle ilman apua. Kulman merkkasi huolellisesti ja jatkoi suoraan oikeaan suuntaan. Jäljen päässä odotti taas sorsansiipi makupaloineen. Ginnie haisteli nameja ja tuijotti siipeä sen näköisenä kuin ajattelisi "mitä hittoa tuo täällä tekee?". Oli kai vaikea yhdistää kuiva siipi poronveren hajuun, he-heh. Ginnie oli löydöstä niin yllättynyt, ettei tapojensa vastaisesti ottanut siipeä suuhunsa vaan sylkäisi sen tarjottaessa pois. Vaan johan alkoi siipi kelpaamaan kun lähestyimme muita koiria; häntä pystyssä liputtaen (tiedän, ei kaunista springerillä, mutta kun hän oli Niin Ylpee...) neiti kantoi aarteensa aina autolle saakka.

Brenda tapansa mukaan yritti vapaaksi päästyään pinkaista takaisin tutkimaan muidenkin jäljet siltä varalta jos sinne olisi jäänyt jotain syötävää.

Huomenna uusi päivä, uudet kujeet. Laitanpa tähän loppuun vielä kuvan siitä mistä tällä hetkellä haaveilen:

On nimittäin hirveä nälkä. Olen luvannut itselleni etten syö seitsemän jälkeen ja ääliö menin kertomaan sen lupauksen myös Markolle & tytöille. Kuva on Tukholman vanhassa kaupungissa sijaitsevasta pitseriasta, josta saa ihania, aitoja italialaisia pitsoja... (Lihon kaksi kiloa jo pelkän kuvan katsomisesta)

Ai mutta kello onkin jo yli kaksitoista yöllä! Eiks se ole siis aamu = saan taas syödä?