Mökkeilyä Mikkelissä:

Viikko on hurahtanut vauhdilla. Alkuviikon sadesäät aiheuttivat sen, että pennut joutuivat olemaan sisällä enemmän kuin normaalisti ja sen huomasi. Ipanat olivat virtaa täynnä ja niiden viihdyttämiseen joutui tosiaan paneutumaan. Onneksi karkasimme Markon kanssa mökille vain "kloonit" mukanamme. Jätimme Kristan ja Lauran pennunviihdyttämistehtäviin, hah haa!

(Kloonit on yleisnimitys näille meidän mustavalkoisille, tässä tapauksessa tarkoittaen sisaruksia Ginnietä & Donnaa.)

Mökillä tietysti koirat pääsivät uimaan ja jälkimetsään. Maasto oli vanhaa hakkuualuetta, täynnä aluskasvillisuutta, vadelmapensaita ja hakkuujätettä. Ensimmäistä jälkeä vetäessä huomasimme ukkometson lähtevän lentoon siitä suunnasta mihin ajattelimmen jäljen verettää. Päätimme kuitenkin kokeilla kuinka koirat suhtautuvat sen tuoreeseen hajuun. Myös hirvenjälkiä näkyi runsaasti, jäljelläkin, mutta nehän olivat jo vanhempia kuin itse jälki.

Donna pääsi sille jäljelle, jolla metso havaittiin. Heti kulman jälkeen ennen niin varma jäljestys sitten katkesikin: häntä alkoi vimmatusti vipattamaan ja koira pyöri tohkeissaan. Annoin Donnan hetken haistella metson piilopaikkaa (vain sulka löytyi) ja annoin kehoituksen jatkaa jäljestämistä, minkä Donna ällistyksekseni tekikin. Loppumatka meni vähän risteillen jälken päältä, kuitenkin koko ajan metrin säteellä itse jäljestä (merkkasimme tarkkaan, jotta uskallan arvioida näinkin tarkasti). Löytyihän se palkintosiipi, mutta koiralle jätetyt namit oli jokin metsäneläin käynyt syömässä!

Ginniellä oli vauhti päällä omalla jäljellään. Koska tässä ollaan aloittelijoita sekä koira että minä en uskaltanut kovin jarrutella vaan yritin pysyä perässä. Pari kertaa meinasinkin kaatua nenälleni pahassa risukossa. Hidas vauhtikin siinä maastossa oli meikäläiselle koetus, mutta Ginnietä se ei juurikaan hidastanut. Tässä näki kauounkilaiskoiran (Donna) ja maalaiskoiran (Ginnie) eron; Donnan oli vaikeaa päättää uskaltaako / osaako se ylittää pahimpia risukasoja, se ei oikein tiennyt kuinka olisi tassunsa asetellut ja olisi mieluusti kiertänyt pahat paikat. Ginnie sen sijaan on kai syntynyt ilman tuntoaistia, se painee läpi, yli ja ali mistä vaan eikä edes huomaa jos maaperä on vähän epävakaa. Jälki meni hyvin, mutta kulmauksessa Ginnie hutiloi, katsoi vaan että jaahas, ja painoi eteenpäin. Eli kai pitäis jotain keksiä siihen kulman merkkaamiseen ettei tästä tule tapaa.

Mökillä Ginnie oli lopulta pakko pitää kiinni ellemme itse olleet pihalla. Järven poukaman kaislikossa näytti olevan sorsapoikue ja Ginnie yritti päästä niitä vähän pölläyttelemään (ihan vähän vaan...) ja oli Hyvin Loukkaantuneen näköinen kun selitimme, että on olemassa sellaisia asioita kuin riistan pesimäaika ja metsästyslaki. Kaunis (ja kovaääninen) laulujoutsenkin ylitti meidät matalalta lentäen ja koiria villiinnyttäen, vaan siihen ei ehtinyt hidastakin hitaampi kamerani mukaan.

Suomen luonto... mitä muuta voi kesöltä toivoa? (kuva)