Jäljet tehty ja ajettu.

Sade tosiaan meinasi estää pentujälkien teon, alkoi kuin alkoikin satamaan niin että jopa koiraihminen meinasi jättää lähtemättä ulos. Telkkari ja sohva houkuttelivat kovasti, mutta onneksi juhannuksen TV-ohjelmien taso lähestulkoon pakotti valitsemaan ulkoilun.

Marko otti pennut autoon ja me Lauran kanssa otimme Susien (joka ei siis aiemmin päivällä päässyt pitkälle lenkille) ja reippaasti juoksimme (kyllä-kyllä, epäilijät, minäkin lenkkeilen joskus). Suska kiinni ladon seinään (= tyytymätön ilme) ja jälkien tekoon.

Jäljet tehtiin heinäpellolle josta juuri on korjattu rehua. Ruoho oli jo parikymmensenttistä ja todella kosteaa. Tuuli oli kohtuullista. Jäljet olivat ehkä kymmenen metriä pitkiä ja niissä oli loivahkosti kaartuva 90 asteen kulma.

Jäljen alkuun jätettiin merkiksi pakasterasian kansi. Tässä Victor tulossa aloituspaikalle ihmetellen uutta hajua.
Pennut otettiin yksitellen jäljelle heti kun kaikki neljä jälkeä oli vedetty. Kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti siis. Kasvatinomistajille neuvoksi: älkää tehkö kuten minä teen, vaan... Huomasi kyllä pentujen käytöksestä, kuinka haju levisi tuulen mukana. Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin suoriutuivat tehtävästään. Jokainen löysi jäljen päähän palkkioksi jätetyn rasian riistaherkkuineen.

Parhaiten tehtävästä suoriutuivat Brandy sekä JingJangiksi kutsumamme, vielä nimetön (virallinen nimi on R. Shotgun Blues) urospentu (tyylinäyte kuvassa vasemmalla). Molemmat kyllä kieltämättä käyttivät varsinkin lopussa runsaasti ilmavainua, mutta kun tarkoitus on ensisijaisesti kasvattaa metsästyskoiria eikä jälkikoiria niin sepä ei todellakaan haittaa! Alkureaktio poronveren hajulle oli kaikilla (paitsi Brandylla) sama; Lauran sanoja lainatakseni: "takajalat eivät uskalla tulla". Tarkoittaen sitä että pentu venytti itseään piiitkäksi haistaessaan oudon, mielenkiintoisen ja ehkä vähän pelottavankin hajun.


Havaitsimme, että riistakäristyksen palat olivat pennuista hyviä, mutta niiden syömiseen meni turhan kauan koska liha on melko sitkeää. Päätimme seuraavalla kerralla laittaa jäljelle palkkioksi jauhelihasta pyöriteltyjä, herneen kokoisia pallosia. Lopussa voi hyvin olla vaikkapa sitä saksanhirveä.. Isolla koiralla lihan sitkeys ei tietenkään ole este, ainakaan näille meidän ahmateille.

Oikealla kuvassa Brandy palkkionsa kimpussa.

Myös Susielle tehtiin jälki, tosin perinteisesti "PK-tyyliin" eli ilman verta. Sekin ajettiin saman tien, koska kyseessä oli ennemminkin vain aktivointia Susielle eikä mikään varsinainen treeni. Keppejäkään ei ollut mitä ilmaista ja maastokin oli helppoa peltoa. Susie lähti vähän epätarkasti, mutta paransi merkittävästi kulmalta ja menikin nenä maassa koko loppumatkan aina palkkiona odottavalle pakasterasialle saakka. Lähtö oli huvittava; merkkinä aloituksesta oli pakasterasian kansi ja samoja rasioita käytetään hakutreeneissä ja raunioilla. Susie tuijotti kantta ja kävi maahan, aikeissa aloittaa ilmaisun (haukku) kunnes älysin ottaa kannen pois ja kehoitin "etsi jälki".

Pennut olivat tyytyväisiä, väsyneitä ja nälkäisiä, kun tulimme kotiin. Pääsivät vielä hetkeksi ulos pentutarhaan, söivät siellä ja nukkuvat nyt sikeästi joka iikka.